» » » Uutta asiantuntemusta Ruukkuun

Uutta asiantuntemusta Ruukkuun

luokassa: Uutiset | 0

Ruukun tekijäjoukko kasvoi huhtikuun alussa, kun ETM Saila Paavola aloitti työskentelyn Ruukussa ruokakasvatuksen asiantuntijana. Saila on toiselta koulutukseltaan kotitalousopettaja ja keskittyy erityisesti tänä vuonna aloitetun Ruokailoa kaikille -hankkeen toteuttamiseen. Hankkeessa kehitetään työkaluja ulkomaalaistaustaisten ruokakasvatukseen ja ohjaukseen. Hankkeesta lisätietoja löytyy täältä.

Uusia tuulia saatiin myös Ruukun hallitukseen, kun vuosikokouksessa 25.3.2020 valittiin hallitus seuraavalle toimikaudelle.

Uutena jäsenenä hallituksessa aloitti ravitsemustieteen opiskelija ETK Sofia Siljama. Sofia on työskennellyt luokan- ja erityisopettajana muun muassa Helsingin kaupungin kouluissa ja lastensuojelutyössä intensiivihoidossa Helsingin Diakonissalaitoksella.

Hallituksessa jatkavat:

Puheenjohtaja: Sanna Talvia, FT, ETM, ravitsemuskasvatuksen asiantuntija

Varapuheenjohtaja: Mari Sandell, professori, Helsingin yliopisto, Turun yliopisto

Maijaliisa Erkkola, yliopistonlehtori, Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden osasto

Pia Smeds, tutkija, Luonnonvarakeskus

Anni Pelkonen, museonjohtaja, Hotelli- ja ravintolamuseo

Kirsi Rantanen, varhaiskasvatuksen esihenkilö

Anna Tikkanen, kotitaloustieteen opiskelija

Heli Kuusipalo, erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (varajäsen)

Monipuolisen hallitusosaamisen turvin on mahtavaa jatkaa työtä ruokakasvatuksen kentällä!

Jaa tämä:
error