lapsi piirtää
» » » Ruokailoa kaikille!

Ruokailoa kaikille!

luokassa: Uutiset | 0

Pääkaupunkiseudulla jo joka kymmenes asukas on ulkomaalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaisten ravitsemustilasta on vähän tietoa Suomessa, mutta on viitteitä siitä, että ruokatottumukset ovat kantaväestöä heikommat: mm. sokeria, suolaa ja kovaa rasvaa saadaan yli suositusten. Ulkomailla syntyneet nuoret jättävät useammin aamupalan väliin ja juovat sokeripitoisia juomia kantaväestöä useammin.   

Lisää työvälineitä ruokakasvatukseen ja -ohjaukseen 

Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n ja Suomen Sydänliiton Neuvokas perhe -menetelmän koulutuksissa ja kohtaamisissa terveydenhoitajien, opettajien ja varhaiskasvattajien kanssa on jo vuosia toivottu lisää työvälineitä ulkomaalaistaustaisten ohjaukseen. Esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa työskentelevät ovat olleet huolissaan ulkomaalaistaustaistenlasten vähäisestä tai yksipuolisesta koulu- ja päiväkotiruuan syönnistä.   

Valtaosa ruokakasvatuksen ja -ohjauksen materiaaleista on suunniteltu niin, että vastaanottajan oletetaan ymmärtävän hyvin suomea tai noudattavan ”perinteistä” suomalaista ruokakulttuuria. Monissa aineistoissa ei oteta riittävästi huomioon ruokakulttuurimme moninaisuutta ja erilaisia tapoja syödä hyvin. Kaikkien ruokarytmiin ei tarvitse kuulua aamupuuro, ruisleipä ja maitolasi, vaan terveellisen ruokavalion voi rakentaa monenlaisista elintarvikkeista.  

Koulu- ja päiväkotiruuan tutuksi tekeminen ja ruokailutilanteen tilanteen parantaminen hyödyttää tasapuolisesti kaikkia lapsia. Sapere- eli Makukoulu-menetelmä soveltuisi erinomaisesti ruokakasvatuksen menetelmäksi myös tilanteisiin, jossa kaikilla ei ole yhteistä sujuvaa kieltä.  

Uusi hanke Vantaalla 

Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry ja Suomen Sydänliitto ovat saaneet rahoituksen sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen määrärahasta ruokakasvatuksen menetelmien kehittämiseen ulkomaalaistaustaisille lapsiperheille.  

Hankkeessa tehdään kokeiluja Vantaalla päiväkodeissa ja kouluissa. Kolmivuotinen hanke toteutetaan yhteiskunnallisen markkinoinnin viitekehyksellä, joten kokeilut ja työvälineet suunnitellaan yhdessä perheiden ja ammattilaisten kanssa. Samalla kertyy arvokasta tietoa muiden terveyden edistämisen kampanjoiden ja hankkeiden tueksi. Kehitetyt työvälineet ja ideat jaetaan koko maahan Maistuva koulu ja Neuvokas perhe -verkkopalvelujen kautta sekä ammattilaisille suunnatuissa koulutuksissa.  

Lisätietoja 
 
Silja Varjonen 
Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry 
silja.varjonen (at) ruukku.org 
puh. 040 526 8475 
 
 
Kati Kuisma 
Suomen sydänliitto / Neuvokas perhe 
kati.kuisma (at) sydanliitto.fi 
puh. 040 555 3180 

Jaa tämä:
error