Metsä-Makukoulua Roihulla

luokassa: Maun jäljillä | 0

Se oli tosi kivaa, mä tunnistin ne kaikki. Heinäkuussa Hämeenlinnan metsissä kävi kova kuhina. Ensimmäistä kertaa Makukoulu jalkautui maastoon, Suomen partiolaisten suurleiri Roihulle. Roihulla Makukouluun osallistui 550 lasta. Makukoulu rakennettiin pienen kukkulan päälle kuusimetsään. Sen siimeksessä lasten aistit pantiin töihin. … Lue lisää

Wannabe-vegen oodi makkaralle

luokassa: Maun jäljillä | 0

Kirjoittaja pohtii aikuisnäkökulmasta omaa ruokasuhdettaan perinteiseen suomalaiseen elintarvikkeeseen -makkaraan. Viime vuosina on puhuttu paljon prosessoidun lihan epäsuotuisasta vaikutuksesta terveyteen. Prosessoidulla lihalla tarkoitetaan yleensä lihavalmisteita, joihin on lisätty suolaa, fosfaattia tai nitriittejä sisältäviä säilöntäaineita. Niitä ovat muun muassa leikkeleet ja makkarat. … Lue lisää

Makuasioista voi kiistellä!

luokassa: Maun jäljillä | 0

Isosisko on pienestä lähtien rakastanut mansikoita ja punaviinimarjoja (omin sanoin munaviinimarjoja…), olivat kuinka happamia hyvänsä. Kaakao ja suklaa ovat olleet lempiherkkuja ensimaistamisesta lähtien. Kuplajuomat saavat irvistämään, mutta ”maistuu kyllä hyvältä”. Pikkuveli lämpenee uusille mauille hitaammin. Kaikki happamat ja karvaat maut … Lue lisää

Makumestari aloittaa satokauden Kumpulassa

luokassa: Maun jäljillä | 0

“Istuthan kunnolla ruokapöydässä, äläkä keiku sillä tuolilla” “Maista edes yksi lusikallinen kasvissosekeittoa.” “Älä leiki ruualla, vaan laita se suuhusi!” “Älä heitä porkkanaraastetta siskosi päälle!” Edellä mainitut sitaatit on poimittu elävästä elämästä lasten kanssa ruokaillessa. Lasten kanssa syöminen on kasvatustilanne, jossa … Lue lisää

Makukoulua kotona perheen parissa

luokassa: Maun jäljillä | 0

Kaipaavatko perheenne ruokailutottumukset lisää monipuolisuutta? Entä kuuluuko lapsen suusta usein ”En tykkää, en syö.” Vai sujuuko ruokailu kuin tanssi, mutta oudoimmatkin kasvikset saisivat kadota lautaselta rivakammin? Makukoulu tuo kättä pidempää monenlaisiin ruokakasvatuksen haasteisiin. Makukoulu-menetelmän tavoitteena on synnyttää iloisia ja myönteisiä … Lue lisää

Saako ruualla leikkiä?

luokassa: Maun jäljillä | 0

”Älä leiki ruuallasi!” Olen lapsena tämän monesti kuullut ja tottumuksesta itsekin käyttänyt, myönnän kyllä. Kunnes Makumestari-hanketta vuosi sitten aloittaessamme pysähdyimme miettimään, mitä lauseen taustalla on. Onko ruualla leikkiminen loppujen lopuksi kovinkaan haitallista? Leikkien lapsi oppii Usein sanotaan, että leikki on … Lue lisää

1 2