Makuasioista voi kiistellä!
» » » Makuasioista voi kiistellä!

Makuasioista voi kiistellä!

luokassa: Maun jäljillä | 0

Isosisko on pienestä lähtien rakastanut mansikoita ja punaviinimarjoja (omin sanoin munaviinimarjoja…), olivat kuinka happamia hyvänsä. Kaakao ja suklaa ovat olleet lempiherkkuja ensimaistamisesta lähtien. Kuplajuomat saavat irvistämään, mutta ”maistuu kyllä hyvältä”. Pikkuveli lämpenee uusille mauille hitaammin. Kaikki happamat ja karvaat maut otetaan vastaan varsin suurella epäluulolla.

Varmasti tuttu tilanne monen perheessä ja lähipiirissä. Esimerkkejä sisarussarjan vaihtelevista makumieltymyksistä tuntuu löytyvän joka toiselta. Mutta mistä kummasta tämä johtuu? Kun ihan samoilla (tai ainakin melkein samoilla) periaatteilla perheen jokaista lasta on johdateltu ruokamaailman poluille.

Jokaisella lapsella ja aikuisella on yksilölliset makuaistimukset ja siten myös yksilölliset makumieltymykset. Samankaltaisesta geeniperimästä huolimatta sisaruksilla saattaa olla varsin erilaiset näkemykset herkullisesta ruuasta – ja selittävänä tekijänä jopa hyvin pienet geneettiset erot.

Greippiä? Kyllä kiitos! Ja kahvia mustana päälle, ei tunnu missään!

Ihminen tunnistaa nykytiedon ja virallisen luokittelun mukaan viisi perusmakua: makean, suolaisen, happaman, karvaan ja umamin eli lihaisan ja täyteläisen maun. Makeaan miellytään jo hyvin varhain, onhan äidinmaito makeaa. Suolaiseen totutaan myös hyvin nuorella iällä. Umami on makuna hankala tunnistaa ja vaatii harjoittelua, mutta koetaan usein miellyttävänä, kun on osana ruokaa. Hapan ja karvas saattavat mennä keskenään sekaisin, ja varsinkin karvas koetaan usein epämiellyttävänä. Käy järkeen, koska monet myrkylliset yhdisteet ovat karvaita. Hyvä vain, että näitä on opittu välttämään. Toisaalta monissa kasviksissa on paljon ihmisille hyvää tekeviä ravintoaineita, jotka voivat maistua karvaalta. Karvauden välttelylle ei siis nykyään ole tarvetta – päinvastoin.

Perimän tiedetään vaikuttavan esimerkiksi juuri karvaan maistamiseen: toiset maistavat herkästi pienetkin määrät karvaita yhdisteitä ruuassa, toiset eivät hätkähdä suurestakaan määrästä. Greippiä? Kyllä kiitos! Ja kahvia mustana päälle, ei tunnu missään! Herkimmän maistajan sietokykyä hätyyttelee jo maitosuklaa, tummasta kaakaosta puhumattakaan. Jonkun mielestä rucola on salaatti muiden salaattien joukossa, toinen kokee sen kitkerän karvauden suorastaan vastenmielisenä.

Tutkimusten mukaan herkkyys maistaa karvaita yhdisteitä ruuassa vaikuttaa ruokatottumuksiin muita maistamisherkkyyksiä enemmän. Karvas maku ei ole luontaisesti ihmiselle miellyttävä, ja mitä herkemmin sitä maistaa, sitä pienempiä määriä sitä sietää. Makea peittää ruuan karvautta, ja herkkisten on huomattukin tutkimuksissa olevan mieltyneempiä makeaan kuin vähemmän herkkien. Kaikki tämä saattaa pitkällä aikavälillä vaikuttaa ruokatottumuksiin: kaventaa ruokavalion monipuolisuutta ja lisätä sokeristen tuotteiden käyttöä.

Mutta kuinka käy epäilevän pikkuveljen? Ilokseni voin kertoa, että kesän ekat ja hieman kirpeät mansikat on otettu varsin innolla vastaan. Pöydälle unohtuneet rypäleet katoavat vauhdilla kuoren karvaudesta huolimatta. Moni muukin kasvis kuuluu jo suosikkien joukkoon, sen sijaan suklaa ja kaakao eivät innosta. Liekö kysymys kaakaon karvaudesta, mutta oli mikä hyvänsä, tästä ei ehkä tarvitse olla huolissaan. :)

Ja koska pikkuveljenkään tapauksessa ei ole tarkempaa tietoa geenien osuudesta maistamiseen, luotetaan klassikoksi muodostuneeseen sanontaan: ”Lapsi syö sitä, mistä pitää. Lapsi pitää siitä, mikä on tuttua. Tutuksi tulee se, mitä on tarjolla.” Jatketaan siis kaikenmaailmankasvisten ja -ruokien tarjontaa ja tehdään niitä tutuiksi.

Saila

p.s. Jos jäi mietityttämään, miltä se umami sellaisenaan maistuu, tule testaaman makuaistiasi Makumestari-tapahtumiin syksyllä! Kiertueaikataulu löytyy täältä.

p.p.s. Kuvan tyttö ei liity tapaukseen.

Jaa tämä:

Leave a Reply