» » » Kesän ruokailokausi on alkanut

Kesän ruokailokausi on alkanut

luokassa: Maun jäljillä Blogi | 0

Kärvistelimme kevättalven viikot ja kuukaudet koronan keskellä. Elämään kerääntyi uusia rutiineja ja monet arjen askareet tuntuivat erilaiselta luultavasti monelle meistä. Kevät oli poikkeuksellinen ja tulevaisuus vaikutti höttöiseltä.

Moni opetteli tänä keväänä kotona kokkaamaan.

Itsekin olen leiponut useamman kerran niin suolaisia kuin makeita herkkuja keskellä viikkoakin. Jaoimme leipomisen tuotoksia kotikadullani Turussa naapureiden kanssa. Me saimme vappumunkit kauniisti käärittyinä kotiovelle naapurista. Itse vein keväisiä omenatorttuja naapureiden ovelle kohdaten hymyilevät kasvot.  Kotona ollut 7-luokkalainen ahkeroi kotitaloustuntien aktivoivia kotitehtäviä useampana päivänä viikossa. Voi sitä tekemisen riemua ja yhdessä syömistä! Tätä oli kaivattu meidänkin perheessä.  

Kesäkuun alussa yhteiskuntaa avattiin ja samaan syssyyn myös luonto puhkesi kukkaan. Omena- ja kirsikkapuut loistivat kauniin valkoisina ja voikukat kirkkaan keltaisina, tarjoten ihmisille iloa ja pörriäisille elävän ruokapöydän. Koululaisten kesälomat alkoivat kuten ennenkin touko-kesäkuun vaihteessa. Ruokaravintolat avautuivat ja kohtaamiset yhteisissä ruokapöydissä jatkuivat pitkän tauon jälkeen. Väki kömpi kotikoloista silmiä siristellen elämän kevääseen ja kesään.

Elämä siis jatkuu kaikesta kokemastamme huolimatta. Luonto valmistautuu täyttä päätä sadon kypsymiseen kuten ennenkin kesäkuussa. Parhaillaan kukkivat mansikat. Olen saanut jo maistaa ensimmäisiä kotimaisia mansikanmollukoita, NAM! Aurinkoinen sää lupaa makeita mansikoita heinäkuulle. Uudet perunat valtaavat hissukseen ruokapöytää. Se on varma kesän merkki. 

Kesän ensimmäiset keitetyt perunat ja vesi herahtaa oitis kielelle!

Mutta erilainen kesä tämä on siltä osin, että kesän ruokatapahtumia ja isompia kohtaamisia ei vielä suositella. Vuodesta 2011 alkaen juuri tällä viikolla eli viikkoa ennen juhannusta olen valmistautunut Neitsytperunafestivaalin rakentamiseen ja toteuttamiseen Turun keskustassa. Uusi peruna on ansainnut oman festivaalinsa ja yhdessä syömisen riemun. Peruna on ollut perunafestivaalin päätähti. Tänä vuonna meidän piti viettää 10-vuotisjuhlia, mutta nyt ei juhlita eikä pystytetä telttoja tai ripusteta perunaukkoja pihakoristeiksi lasten ja aikuisten riemuksi.
 
Sen sijaan nyt kannattaa keskittyä itselleen ja perheelle sopivan perunalajikkeen löytämiseen. Vähän kuin aarrejahdissa. Vaihtoehtoja löytyy ja useita. Peruna tarjoaa valtavasti ruokailoa ja yhdessä tekemistä lasten kanssa. Jos oma mielikuvitus loppuu, niin ei hätää!  Oheisen linkin takaa löydät oppaan, jossa päiväkoti-ikäiset lapset vinkkaavat toisilleen missä peruna kasvaa, miten sitä voi keittää ja miten sen kanssa voidaan laulaa ja vaikka mitä muuta. Perunapuuhaa lasten kanssa

Hyviä yhteisiä hetkiä kesämakujen ja ruokailon keskellä! toivoo:

Mari Sandell
Ruoan aistittavan laatututkimuksen professori
Helsingin yliopisto
Ruukun hallituksen varapuheenjohtaja

Jaa tämä:
error